Lyhyt historia

Yhdistyksen ovat perustaneet 7 palolaitoksen työntekijää vuonna 1939.

Yhdistystä oli suunniteltu ja kehitelty jo pitkään, mutta monenlaiset esteet

olivat hidastaneet asiaa. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Ove Blomster. 

Yhdistyksen nimeksi tuli Kokkolan kunnantyöntekijäin ammattiosasto n:o 44.

Alussa toiminta oli – innostuneesta alusta huolimatta – hiljaista, perustamisvuonna

Suomi joutui sotaan. Työ kuitenkin aktivoitui ja jäseneksi

liittyi kaupungin putkimiehiä ja sähkömiehiä. Vuonna 1941 oli

jäsenmäärä jo parinkymmenen kieppeillä.  Sodan päätyttyä 1945 osastoon

liittyi runsaasti uusia jäseniä, jäsenmäärän ollessa vuoden lopussa jo 117 henkeä. 

1950 luvun alussa jäsenmäärä laski taas, mutta yleislakko 1956 nosti jäsenien

lukumäärän jälleen nousuun. Yleinen yhteiskunnallinen tilanne muutti ihmisten

ajatukset ammattiyhdistysliikkeestä.  Koko vuosikymmen oli kovaa työtä ja kädenvääntöä

sekä oman paikan että palkan ulosmittaamiseksi työntekijöille. Vuosikymmentä värittivät lakot,

lakkouhat ja suurlakko, myös jatkuva kamppailu inflaation ja

palkanalennusten kanssa muokkasivat mieliä.  1950-luvun aikana alkoi myös

monien sosiaalietujen  ajaminen, palkkataistelujen rinnalla.

Työttömyys oli suurta vuosikymmenen aikana.

1957 kaupunginhallitus teki päätöksen, joka tiesi työntekijöille 12 % palkanlaskua huhtikuusta alkaen.

Neuvottelut alkoivat, mutta niistä ei tullut mitään ja ne katkesivat.

Osasto teki valituksen lääninhallitukseen, mistä ei ollut apua.

Työntekijät menettivät kaikkineen 25,2 % palkoista vuoden aikana.

Kovista tappeluista huolimatta 1960-luvulle siirryttiin palkkariitojen kanssa,

pettyneinä valtioon ja omaan liittoon.

1961 hajosi SAK ja syntyi SAK ja SAJ. Myös KTV hajosi, 23 perusjärjestöä lähti ja

siirtyi SAJ:hin. Muuten 1961 alkoi muutaman vuoden parempi jakso, jolloin maassa

oli liki täystyöllisyys ja kansantulo nousi. Silloin myös työsopimussuhteessa olevien

kuukausipalkkaisten työviikko lyheni 45 tuntiin.

Samoin säännöllisessä kolmivuorotyössä olevien eläkeikä aleni 63 vuodesta 58 vuoteen. 

Kokkolassa myös saavutettiin 45 tunnin takuuviikkopalkka, vapaa kesälauantai

kesäkuukausilta ja palkallinen pääsiäislauantai. Palkkasopimuksesta poistettiin

Kokkolassa myös sana naisten palkat. Näin Kokkola tuli ensimmäisen kerran esille samapalkkaisuusperiaate.

1964 saatiin valmiiksi Vatungin kesäkoti ja vietettiin 25-vuotisjuhlia.

Uudeksi nimeksi tuli Kokkolan kunnalliset työntekijät ja viranhaltijat ry nro 44. 

Vuonna 1966 tuli voimaan uusi työaikalaki ja ay-liikkeen yhdistämistä suunnitellaan.

Samana vuonna tuli ensimmäisen kerran esille yksityistäminen: koulusiivousta

suunniteltiin annettavaksi yksityisen tehtäväksi. Asia saatiin kuitenkin estettyä ja tilanne rauhoittui.

Joiksikin vuosiksi. Yhdistys alkoi myös kouluttaa ja kurssittaa

luottamusmiehiään, sekä pääluottamusmiehiä että työpaikkaluottamusmiehiä.

1968 saatiin aikaan 5:n päivän ja 40 tunnin työviikko – aika uusi saavutus siis,

ja merkittävä voitto koko ammattiyhdistysliikkeen kannalta.

1970-luku oli poliittinen vuosikymmen.  Yhdistys valitsi oman työryhmän

palkkaneuvotteluja varten, niitä oli runsaasti joka vuosi.  Kaikkia lisiä meinattu

maksaa työntekijöille, työaikakiistoja oli, työtehtävät oli määrittelemättä,

siivoojien yksityistäminen tuli taas esille.  Tehtävää siis oli.  Päätoimisesta

pääluottamusmiehestä haaveiltiin. Jäsenistön määrä kasvoi tasaisesti ollen

1979 jo 800 jäsentä. Osa tulijoista oli Kaarlelasta tulleita, kun kuntaliitoksen

vuoksi heidän osastonsa lakkautettiin.

1980-luvun alku on sohville nauliintumisen aikaa. Kaikkinainen yhteisöllisyys,

aatteellisuus ja politiikka koettiin vanhanaikaiseksi. Yksilöllisyys oli kaikki kaikessa.

Ajateltiin kaiken olevan jo valmista ja pysyvän sellaisena.  Mutta yksityistäminen

nosti tuolloin todella vahvasti itsensä esiin, ja on esillä pysynyt siitä lähtien.

Voi vain pelolla kuvitella mikä olisi tilanne nyt ilman ammattiyhdistysliikettä.

Vuoden 1982 alussa jäseniä oli jo 1041. Kaikesta huolimatta jäsenmäärä siis

kasvoi, vaikka heidän aktiivisuutensa oli hiljaisempaa. Vuosikymmenen aikana tuli

uusia sääntöjä ja toimikunnan kokoonpanoa uudistettiin.  Jäsenistöön kohdistui

lomautusuhkaa ja irtisanomisia sekä lyhytaikaisia työsuhteita purettiin.

Neuvottelijoilla riitti töitä. 1986 yhdistys esitti, että osaston

aktiivit voisivat tehdä tehtäviään työaikana.

1990-luvun lapa tuli totaalisena ja yllätyksenä. Kun talous oli ylikuumentunut,

ei kukaan enää ehtinyt tai osannut tehdä asialle mitään. 1992 kaavailtiin yleislakkoa.

Syynä oli hallituksen ja ay-liikkeen kiista ansiosidonnaisesta päivärahasta.

Lakkoa ei kuitenkaan tullut.

Osaston jäsenmäärä nousi valtavasti, hyvin nopeasti 1600, mutta saman

aikaan työttömyyskorvausta haki satoja jäseniä. Kunnat työllistivät ja osasto

otti heidät jäseniksi.  Heti 1990 alussa alkoivat myös lomautukset,

vaikka kunnat eivät olleet heti siinä mukana, mutta vähitellen into kunnillakin lisääntyi.

1992 päätettiin antaa lomarahat pois, jotta lomautuksilta säästytään.

Keskustelua käytiin myös paikallisesta sopimisesta, mitä ei aiemmin

olisi uskottu käytävän. Työttömyys aiheutti paljon keskustelua

yhdistyksessä ja lomautusuhkaakin oli vielä ilmassa.

Työnarvioinnin suururakka alkoi, loppua ei ole vieläkään näkyvissä.

Yksityistäminen on yhä esillä, koko ajan.

Yhdistyksen nimi lyheni 1999, Kokkolan kunnalliset KTV ry 44.

Oma tila siirtyi kaupungintetterilta HOP:n kiinteistöön.

Ay-liikkeessäkin huomattiin, että EU on asia, joka on otettava vakavasti,

sen vaikutuksen jokaiseen suomalaiseen ovat suuret.

Yhdistyksen jäsenmäärä on tällä hetkellä n. 1500 jäsentä. Ongelmat ovat

monin kohdin edelleen samat. Työtä siis riittää, kun vain tekijöitä olisi.

Outi Airolan tekemästä yhdistyksen historiikista

lyhennelmän kokosi Jaana Pikkarainen-Haapasaari

lisäten hieman omia kannanottojaan.